Pyörryttää, väsyttää, itkettää. Se on sitten loppu. Kolmen vuoden suhde, kihlaus, avoliitto, kaikki. Koska tunteet ovat laimenneet. Ymmärrän toki sen, mutta jos yhä välittää, eikö suhteen eteen voisi tehdä töitä ja yrittää elvyttää sitä? aina yhdessä, ikuisesti, rakastan sinua?
En aio nöyryyttää itseäni tai vaikeuttaa miehen asemaa tässä päätöksessä itkemällä ja parkumalla häntä takaisin. Tämä on päätös, johon en voi vaikuttaa. tuntuu, että tukehdun. En oikein tiedä, miten jatkaisin tästä eteenpäin. Mikään kiire ei tietenkään ole, molempien pitää ensin löytää oma asunto ja tavarat jakaa, mutta silti..
Mikä saa ihmiset eroamaan ja niin vahvat tunteet haalenemaan? Miksi ihmisen tunteet eivät ole muuttumattomat ja vahvat, vaan heikot ja ailahtelevaiset, eivätkä kestä elämää?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Asioilla on tapana järjestyä, usko siihen.
VastaaPoistaVoimia kauheasti sinulle! <3
Löysin blogisi ja päätin tulla kommentoimaan, koska kirjoituksesi kuulosti pelottavan tutulta verrattuna omaan elämääni. (Tervetuloa vastavierailulle myös minun blogiini) :)
VastaaPoistaOn ihan normaalia, että pariskunnille jotka ovat tavanneet toisensa alaikäisinä tai ainakin alle parikymppisinä tulee tiukka paikka vastaan parikymppisinä. Suhde tuntuu puuduttavalta ja "tylsältä" muuhun elämänmenoon verrattuna. Kaverit tulee ja menee ja viina virtaa, mutta kotona kaikki junnaa paikallaan. Itselleni kävi samalla tavalla oman poikaystäväni, nuoruuden rakkauteni kanssa. Aloimme seurustelemaan 16-vuotiaana ja menimme nopeasti kihloihin. 19-vuotiaana muutimme yhteen ja pääsimme molemmat opiskelemaan ja saimme uusia kavereita. 20-vuotiaana erosimme ja maailmani romahti täysin. Olin panostanut tuohon mieheen koko elämäni ja tulevaisuuteni. Hän oli eri mieltä. Hän ei tiennyt mitä halusi ja mitä häneltä puuttui.
Noh.
Kaksi vuotta olimme erossa. Pidimme yhteyttä jonkun verran puhelimitse, mutta meillä molemmilla oli uudet kuviot käynnissä tuon kaksi vuotta.
Noh.
23-vuotiaina palasimme yhteen. Löysimme toisemme eron jälkeen. Myönsimme molemmat, että aikanaan pidimme toisiamme itsestäänselvyytenä ja elämässä ei ollut tarpeeksi sisältöä. Kahden vuoden tauko teki siis erittäin hyvää. Pystyimme näkemään mitä olimme tehneet väärin. Nyt yritämme tehdä asioita oikein. :) Katsotaan miten käy..
Ymmärrän siis täysin miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä. Kuulostaa kliseiseltä, mutta usko pois. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikki vielä järjestyy tavalla tai toisella. :)